Haaveena tehokas pieni punainen tupa

Minimalismi näkyy myös asuntohaaveissa, sillä nyt monet haaveilevat mahdollisimman pienistä ja tehokkaista miniomakotitaloista, omasta pienestä punaisesta tuvasta, joka kuitenkin vastaisi mahdollisimman tehokkaalla tavalla modernin elämän tarpeita. Kerromme tässä artikkelissa, kuinka näistä haaveista voi tehdä totta ja millainen hintalappu omilla unelmilla on. Osa pienestä punaisesta tuvasta unelmoivista haluaisi asua maaseudun rauhassa mutta osa taas toivoisi, että oma pieni koti löytyisi keskeltä kaupunkia. Esittelemmekin tässä artikkelissa sekä kaupunkien että maaseudun pienten punaisten tupien hintalappuja sekä kerromme kuinka oman pienen punaisen tuvan neliöistä on mahdollista luoda todellisia tehoneliöitä.

Pienen punaisen tuvan hintalappu

Tehokkaan pienen kodin hintalappu vaihtelee suuresti tuvan sijainnin ja varustelutason mukaan. Helsingissä hintalappu kohoaa helposti yli 200 000 euron. Esimerkiksi Puistolassa sijaitsevasta 36 neliön tehotorpasta pyydettiin tontteineen 230 000 euroa.

Mikkelistä löytyy vastaava minikoti, joka on edellistäkin pienempi punainen tupa. Tässä kodissa neliöitä on ainoastaan 29, mutta tontilla onkin sitten kokoa reilummin eli yli 3 000 neliötä. Tämän minikodin hintalappu on 60 000 euroa eli neliöhinta pääkaupunkiseutuun verrattuna on huomattavasti pienempi.

Mynämäeltä, maaseudun rauhasta, löytyy vertailuun oma punainen tupa, joka käsittää 32 neliötä. Kyseessä on 1980 valmistunut kaksio, johon on tehty vastikään remontti. Keittiö on nykyaikainen ja valkoiset pinnat tuovat pikkukotiin avaruuden tuntua. Lisätilaa tuo pihasauna. Hintalappu tälle minikodille on 89 000 €.

Kuinka pienen kodin neliöistä saa luotua tehoneliöitä?

Ensinnäkin luonnonvalo tuo pieneen tilaan avaruuden tuntua. Saman tekevät myös valkoiset pinnat ja kalusteet. Sisustamista onkin suunniteltava tarkkaan, jotta asunnon neliöt saataisiin mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ja jotta asunto olisi pienestä koostaan huolimatta mahdollisimman toimiva.

Säilytystilan merkitys korostuu pienissä tiloissa. Suosi sisäänrakennettuja säilytysratkaisuja sekä korkeita kalusteita. Hyödynnä nekin tilat, jotka helposti unohtuvat silloin, kun neliöitä on käytössä enemmän. Esimerkiksi sängyn alta löytyy runsaasti tilaa, samoin katonrajassa sijaitsevilta seiniltä. Sängyn alle saa mahtumaan uskomattoman paljon tavaraa ja kauniita säilytysratkaisuja käytettäessä sängynalusista voi tulla siistejä ja näyttäviä säilytystiloja vaikkapa liinavaatteille. Suosi kodin sisustuksessa minimalismia ja hyödynnä myös kodin ulkotilat.